Sivut

tiistai 29. marraskuuta 2011

Venni saapui

Vennin piti olla meillä jo eilen illalla, mutta Ruotsissa riehuneen myrskyn takia he lähtivät vasta silloin satamasta kohti Suomea. Turussa laiva oli klo.7.00 tänäaamuna. Lähdin kiireellä töistä kymmenen aikaan ja tulimme loppumatkan peräkanaa kuljetusauton kanssa. Oli ihana tunne, kun näki kuormurin peruutuspeilistä. Tätä hetkeä olin meinaan odottanut ja kauan!!

Kuljettajana oli mukava nainen, joka oli hakenut Vennin Linalta. Hän kertoi kaikkea matkan varrelta ja samalla purimme autoa. Mukaan piti tulla vain suitset, riimu ja naru. Yllätyin todella, kun sain ison säkin, jossa oli satula, suitset, harjapakki, varsakuvia, uusi riimunnaru ym kivaa. Kun talutin Vennin autosta, näin hänen päällään aivan uuden karvariimun ja suloisen vihreän puuvillaloimen. Häntä oltiin pintelöity viimeisenpäälle ja koko hevonen tuoksui ihanalle. Se oltiin kuulemma pesty juuri ennen lähtöä... Ainiin ja harjakin oli tietysti leikattu siistiksi. Olin aivan äimänkäkenä!!

Vein Vennin seisomaan käytävälle hetkeksi, kun vaihdoin kuskin kanssa vielä muutaman sanan. Herra oli niin kiltisti ja rauhallisesti, ei olisi uskonut, että tämä oli hänen ensimmäinen muuttonsa ikinä. Lina on nimittäin Vennin kasvattaja ja polle on asunut koko ikänä siellä. Kuljetuksesta Venni ei ollut stressanut juuri ollenkaan, se ei ollut hionnut ollenkaan ja lantakin oli täysin normaalia. Omituista, olihan tämä Vennin ensimmäinen kuljetus ja matka kesti 2 vuorokautta!


Pinni ja Venni tulivat toimeen hyvin. Kuva otettu 10 minuuttia sen jälkeen, kun Venni astui ulos rekasta!









Päätin iltapäivällä kokeilla hieman, miten herra toimii selästä. Menin sillä noin 10 minuuttia käyntiä kentällä. Otin muutaman ravipätkänkin ja totesin, että se liikkuu ihan kivasti. Vennillä on ratsastettu siis ainoastaan maastossa, mutta se osasi pysähtyä, peruuttaa, kääntyä ja siirtyä raviin. Perusasiat siis hallussa... jollei uralla pysymistä lasketa mukaan! =D












Luonteeltaan Venni on TODELLA kiltti, toivoisin jopa, että se on nyt vain väsynyt. Siitä voi päätellä kuinka kiltti se on. Venni jäi karsinaansa mutustelemaan iltaheiniä ja asettui yöpuulle muiden heppojen kanssa :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ilmaveiviä kisoissa

Bob ja Piaffe - hevostarvikeliikkeessä oli torstaina vielä -80% konkurssimyyntipäivä. Minun ei ollut tarkoitus mennä sinne, mutta jostain syystä sinne taas eksyin. Pakko myöntää, että kyllä kannatti!! Mukaan tarttui kaksi Pikeurin kisapaitaa ja Mountain Horsen huippulaadukkaat kisahousut. Näillä olisi ollut yhteensä hintaa 210€, mutta tuon huippualennuksen myötä 40€. Aika alennus, eikös? ;)


Tämä paita on tosi hyvä päällä!






Joku halusi nähdä meidän postikorttikuvia. Ehkä uskallan tänne muutaman lisätä eli tässähän niitä:








Sitten toisiin tunnelmiin. Olimme torstaina Rockyn ja Rommin kanssa maastossa, menimme aika reippaan lenkin. Rommi pysyy hienosti Rocksun perässä, ne on kun "emä ja varsa", kun ravaavat vierekkäin pienempi ruskea isomman rinnalla. Ulkonäkö on täysin sama, harja vain eri puolilla. Laukassa Rocky vähän kiusasi mua kiskomalla ohjia ja intoilemalla turhia, mutta muuten reissu meni ihan hyvin.

Menin perjantaina omalla kentällä vähän taivuttelua ym ilman satulaa, paljon väistöjä ja laukannostoja. Rocksu oli tosi kiva!

Eilen kävin maastossa, kun tänään oli kisat ja piti saada rento lenkki tehtyä. "Rento" se nyt ei välttämättä ollut, kun traktori meinasi syödä tuon elukan, kivet meinas hyökätä kimppuun ja tuulen huminaa piti laukata karkuun. Täydellistä... Miltei normaalia :)

Tänään oli herätys puoli 7, kun lähdimme kisoihin. Ostimme eilen uuden auton, Subaro Foresterin. Oli niin luksusta, kun oli kunnon vetoauto. Ei tarvinnut pelätä, etteikö se jaksaisi vetää tai jäisi jumiin johonkin. Kaikella rakkaudella edellistä "vetoautoa" Volvoa kohtaan en enää ikinä haluaisi vetää sillä, sen verran hyvä oli uusi maasturi!

Mukanamme oli tälläkertaa Rocky ja Rommi. Marinka meni Rommilla ristikon ja 50-60cm ja minä menin Rockylla 50-60cm ja 70cm. Saavuimme kisapaikalle kahdeksalta, ulkona oli -8'C pakkasta, hyrr! Kävimme heti maksamassa lähdöt ja menin kävelemään Marinkan kanssa rataa.

Marinka meni puhtaasti molemmat luokat, Rommi oli tosi hyvä isommassa. Oli taas kiva huomata, kuinka Marinka uskalsi ratsastaa reippaasti! Tuloksena heille kaksi ruusuketta.


Marinka ja Rommi poseeraa radan jälkeen, takana näkyy uutta autoa!


Sitten minun ja Rocksun osuuteen... Menin verkkaan hieman myöhässä, sillä ehdin ottaa muutaman kierroksen ravia ja laukkaa sekä yhden hypyn, kun minua jo huudeltiin portille. Menin ihan paniikkiin, kun hepalla oli paljon virtaa ja minun olisi pitänyt saada paljon enemmän hyppyjä alle. Otin vielä kaksi hyppyä eikä ne mennyt edes hyvin, hirvitti lähteä radalle!

Radalla näytin Rocksulle esteitä ja kävimme taas ihmettelemässä kahvion ikkunoita, kun ne on aina niin pelottavia. Saimme lähtömerkin ja lähdimme liikkeelle, Rocksu lähti kaukaa ekaan hyppyyn, onneksi se oli ristikko. Sen jälkeen se lähti lapasesta ja kakkonen siinsi jo edessä. Sain sen silti ohjattua esteelle ja loppurata sujui miltei täydellisesti. Puhdas rata tuli ja olin tyytyväinen heppaan.

Toiseen luokkaan oli paljon aikaa ja odottelimme varmaan tunnin. Pakkanen ei ollut hellittänyt ja kaikki olivat ihan jäässä. Hepatkin on klipattu niin piti niitäkin lämmitellä kokoajan loimilla ja vilteillä. Päätin olla ajoissa verkassa ja kyttäsin kokoajan, että koska pääsisimme verkkaan. Verkassa Rocky oli paljon parempi kuin edellisessä, se hyppäsi hyvin ja ajattelin tulla vielä kerran toisen verkkaesteen. Seuraava ajatukseni olikin hui ja tömps ja löysin itseni maasta. Kaikki huutelivat, että "löit pahasti pääsi älä nouse". Olin kuitenkin tässä vaiheessa jo tolpillani ja valmiina kiipämään takaisin selkään. Rocky kompastui etujaloilla esteeseen ja kompuroi lähes polvilleen. Se on välillä huolimaton jalkojensa kanssa, ja nytkään ei askeleet osunut kohdilleen. Ehdin ottaa tämän jälkeen vielä muutaman hypyn, jonka jälkeen pääsin radalle.

Se lähti taas ekalle esteelle tosi kaukaa ja sen jälkeen lähti viemään ja nyt sain kuin ihmeen kaupalla sen siihen kakkoselle. Siihenkin se lähti kaukaa ja todella epävarmasti. Loput sujui taas hyvin. Alkuinnostus on sen kanssa aina kaikkein vaikeinta, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. En odottanut saavamme puhtaita ratoja kisatauon jälkeen!





 
Näin komeesti!


 
Rocky ja Susku, 70cm




Marinka ja Rommi, 50-60cm


perjantai 11. marraskuuta 2011

Uutta tavaraa

Kävin taas tiistaina Bob ja Piaffen konkurssimyynnissä, nyt kaikki tavarat olivat -70%. Toissaviikonloppuna siellä oli perjantaina -50% ja lauantaina -60%. Voin kertoa, että se oli jokaisen hevosihmisen paratiisi!

Ihmisiä oli tälläkin kerralla paljon. Pienessä liikkeessä oli varmaan yli 30 henkeä, molemmille kassoille oli jonoa yli kymmenen metriä ja tunnelma oli erittäin tiivis. Jos otit jonkun tuotteen käteesi ja laskit sen hetkeksi pois, niin todennäköisesti se lähti jo toisen ihmisen matkaan.

Edellisellä kerralla kahmin hyllystä mukaan parilla eurolla merkkiriimuja, kaikenkokoisia ponysta fulliin. Samoin naruja, raippoja, ratsastussukkia ym pientä. Rommille löytyi myös toppaloimi, onneksi emme ehtineet tilata muualta. Olin todella onnellinen löytöihini, mutta en uskonut, että tulee vielä tämä -70% myyntipäivä ja olin sen jälkeen vieläkin onnellisempi!

Löysin ponien ceasar-talviloimiin saman sarjan kaulakappaleet (kokoa L), meillä oli todella tarvetta sellaisille, koska loimien mukana ostetut S-kokoiset eivät mahdu mitenkään päin meidän ponien kaulan ympärille. Sain kaulakappaleet 5€/kpl enkä juuri miettinyt otanko ne, vaikka illalla sain vielä toisesta paikkaa tilaamani kaulakappaleet. Nyt meillä on Rommille ja Nallelle kahdet toppakaulakappaleet! :)


Käsiini tarttui myös heijastinloimi, joka oli pony-kokoinen, ostin sen kun lähes ilmaiseksi sain. Se on jo otettu käyttöön ja on ihan mielettömän hyvä poneille. Toinenkin ratsastusloimi tuli ostettua, paksu toppaloimi Rockylle. Se on Hansbon loimi, normaali hinta yli 60€, nyt sain sen 15€:lla... Uskomatonta! :D









Välillä piti käydä maksamassa tavarat, jotta sai viedä autoon käsistä tavaraa. Sitten vain takaisin etsimään liaää! Löysin ihan lopuksi trimmatulle koirallemme lämpimän takin, sekin on aivan passeli! Ja tämän merkki myös Hansbo, normihinta yli 50€ ja nyt hintaa taisi olla joku 10€.



Noniin jokohan siinä oli riittävästi näistä ostoksista, kaikkea en jaksanut eritellä tähän.

Tallilla menee kivasti, Pinni voi jo paksusti, mahassa taitaa joku kasvaa melkoista vauhtia. Huomenna Pinnikin pääsee poseeraamaan joulukorttikuviin, kun tallillemme saapuu kymmenestä perheestä lapsia kuvauksiin. Kuvaan itse kaikki potretit ja laitan kuvat tilaukseen. Perheet saavat viikon päästä aitoja joulukortteja, joissa heidän lapset poseeraavat lempiponinsa kanssa. Tein tänään kuvauspaikalle hieman joulua, kaadoimme kuusen pihastamme ja koristelimme sen. Täytyy nähdä kaikki tämä vaiva, kun ei ole lunta.



maanantai 7. marraskuuta 2011

Blogin uusi ilme

Nyt vähän muokkailin blogin sisältöä, tarkoituksena olisi nyt kertoa koko tallin elämästä Rockyn ja minun urakoimista unohtamatta. Jokaisella tallin hepalla on siis nyt oma sivu, kaikista on pieni "tarina" kerrottuna. Toivottavasti tykkäätte muutoksesta ja toivottavasti jaksan kirjoitella. Sivujen ulkonäkö nyt on mitä on, kun tuon yläkuvan kanssa pelleileminen ei sovi minun hermoilleni. Kai siitä hienon saisi jos osaisi :)

Olin eilen siellä Tavelassa hyppäämässä, menimme pientä rataharjoitusta ja linjaratsastusta. Aluksi Rocksu oli aivan yli-innokas (kuten oli kaikki muutkin hepat). Ensimmäisten esteiden jälkeen hevonen ei ollut ollenkaan hallinnassa! Lopuksi menimme noin 70-80cm rataa ja se sujui jo hyvin.

Tänään oli Annan kouluvalmennus Niihamassa ja hän sanoi, että Rocky oli parempi kuin aikoihin. Se kuulemma käyttää takaosaa jo tosi kivasti, paremmin kuin ikinä ennen. Se astuu jo niin hyvin alleen, että tarvii alkaa pitään etusissa bootseja, kun ottaa takakaviot kiinni etukavioihin. Aika hyvin, kun taukoa on ollut näin paljon! Kaikki sujui aivan täydellisesti joka askellajissa. On hienoa, kun pystymme laukassakin tekemään jotain harjoituksia. Ennen laukka oli suurin haaste ja piti olla tyytyväinen jo muutaman kierroksen "laukkaan", joka oli tosiasiassa hieman nelitahtista räpellystä. Teimme täysin samat harjoitukset laukassa kuin ravissakin. Olimme ympyrällä, jossa kokosimme hevosta hieman ja siitä taas päästettiin hieman isompaa laukkaa, kokoajan samalla tehden tehtävää eli pienentämällä ja suurentamalla ympyrää. Olen supertyytyväinen Rockyyn!

Tässä videolla näkyy pätkiä Heiskasen kouluvalmennuksesta ja eilisestä hyppytunnista Tavelassa. Mukana myös julkaisematonta materiaalia loppukesän estevalmennuksesta Pohtikselta. Jälkimmäisessä videossa syystunnelmia talliltamme, pitäkäähän hatuista kiinni! =D







sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Itsensä tsemppausta...

Eihän tästä nyt tule mitään, en jaksa ikinä kirjoittaa tänne, vaikka olisikin paljon kerrottavaa. Olen miettinyt blogin lopetusta, mutta toisaalta kiva sitä on kirjoitellakin. Olen ajatellut, että muutan tämän blogin kertomaan koko tallistamme, enkä vain minusta ja Rockysta. Toki moni ajattelee "höh" ja toiset taas "jee", mutta luulisin, että se olisi mielenkiintoisempaa luettavaa.

Mitähän nyt on viimeisen kuukauden aikana sitten tapahtunut... Liian paljon eli en muista puoliakaan. No Rocksu on ollut nyt hyvässä kunnossa, on maastoiltu paljon, jotta kunto taas nousisi. Olimme ensimmäisessä valmennuksessa torstaina, se oli Heiskasen kouluvalmennus. Se sujui todella hyvin ensimmäiseksi sairasloman jälkeiseksi kunnon ratsastukseksi. Menimme siirtymisiä askellajin sisällä, eli kaikissa askellajeissa säätelimme askeleen pituutta ja vauhtia. Tänään menemme hyppäämään Tavelaan suokkipainotteisella porukalla, naapuri pitää vähän tunnintynkää meille. Luvassa sarjoja ja linjaratsastusta. Saas nähdä miten meidän käy, tarkoituksena olisi mennä parin viikon päästä Niihamaan hyppään joku luokka.

Niin ja meille on tulossa uusi hevonen, unelmieni hevosrotu, jota monet ihmettelevät. En anna sen kuitenkaan häiritä, nyt ostan sen minkä itse haluan, en kuunnellut päätöksessäni tälläkertaa muita. "Venni" on 6-vuotias vuonohevonen, joka asuu vielä Ruotsissa. Se muuttaa meille, kunhan Ruotsin Vuonohevosyhdistys saa passin valmiiksi. Emme malttaisi millään odottaa!! Se on uusi projektini, jolla on lähinnä vain maastoiltu. Se on sporttimallinen ja tarkoituksena olisi saada siitä kelpo ratsu itselle ja tytöille.


Valmennuksen jälkeen Ruusiksella



(Venni)


Yritän jatkaa kirjoittamista vähän useammin! :)