Sivut

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ponien loma ohi!

Tallimme toinen heppaleiri oli  viikko sitten perjantaista sunnuntaihin. Siellä ohjelmassa oli mm. yömaastoa, ponirallia, esteitä, vesi-ilmapallosotaa, poniagilityä, vikellystä ja uintia. Leiritunnelmiin pääset parhaiten yhden leiriläisen tekemän videon myötä:






Sunnuntaina, kun leiriläiset olivat lähteneet kotiin, lähdin viemään heppoja Huutijärvelle tuttavilleni laidunlomalle. Paikka on keskustan toisella puolella, matkaa joku 7km meiltä. Vein ensin Nallen ja Rommin, sen jälkeen palasin kotitallille ja lastasin Ressun ja Vennin koppiin ja suuntasin uudelleen kohti Huutijärveä. Hepat vetivät kauheeta rodeoo laitumella, kun viereisen laitumen hepat juoksivat kauheasti. Onneksi ne rauhoittuivat vähitellen, sillä pelto oli todella liukas, kun vettä satoi melko ripsakkaan tahtiin.




Seuraavana aamuna eläinlääkäri tuli rokottamaan Rommin, Ressun ja Vennin. Pyydystelin heppoja valmiiksi lääkärille ja rapsuttelin ruunanrupsukoita. Minulla oli ihan kamalan tuskainen olo kotona, kun joutui elämään siinä tiedossa, ettei hepat ole tuossa kotipihassa. Ensimmäiset päivät olivatkin ihan kamalia. Vasta nyt loppuviikosta totuin ajatukseen olla hevoseton. Toki minullahan oli täällä kotona Pinni ja varsa kokoajan, ja niitä tulikin jostain syystä halittua ja harjailtua aika paljon! Iidan Pirpana-heppakin järjesti omanlaisensa shown tuossa yksi päivä. Iida soitti, että hevonen on outo ja pääsisinkö katsomaan sitä tallille. Menin sitten ja hevonen "teki tukehtumiskuolemaa". Välillä yskähdyksen seurauksena sieraimista ja suusta vyöryi limaista räkää litra kerrallaan. Tajusin heti, että kyseessä on ruokatorven tukos, koska naapurin heppa sai sen diagnoosin viimesyksynä, kun oli täysin samat oireet. Tällöinkin minut oltiin soitettu "hätiin", tuolloin oli minullakin sormi suussa. Soitin sitten päivystävälle eläinlääkärille, joka sattui olemaan meidän oma kunnaneläinlääkäri. Hevonen yski ja oli tosi huonona, mutta tiesin ettei asia ole vakava ja pystyin asiasta läppää heittämään huolestuneelle Iidalle, joka oli aivan varma, että hevonen kuolee ihan juuri. Okei, kyllä se siltä välillä näyttikin :D Lääkäri ajoi paikalle vartissa ja sanoi kanssa tapauksen nähtyään, että selvä tukos. Sitten vain letkutusta, tukos oli melko tiukassa. Loppu hyvin - kaikki hyvin; Pirjo on taas oma iloinen itsensä!


Sitten tulikin jo juhannus, olin Halkoloiden kanssa koko juhannuksen eli kunnon lomaa hevosista!! Tänään hain Nallen ja Rommin kotiin, ne on niin lihavia, että heikompia hirvittää. Nyt ne on köyhemmällä laitumella ja pääsevät kuntokuurille, kunhan ensin tottuvat taas liikuntaan pikkuhiljaa. Ressu ja Venni tulevat kotiin tiistaina valmennuksen jälkeen, joka pidetään Pohtiksella (ihan laidunpaikan lähellä). Käydään huomenna ratsastamassa ne siellä, ettei heti loman jälkeen suoriltaan mennä valmennukseen.


Ponien lomaviikon aikana saimme vihdoinkin juoma-automaattien asennuksen loppuun. Ai vitsit, kun ne on nyt hienot ja näppärät! Karsinatkin on yhtä lukuunottamatta tyhjät. Kanatkin muuttivat pesarista uuteen kanalaansa meidän talon viereiseen liiteriin. Ihanaa saada ne pois pölyämästä ja paskomasta. Tilaakin tuli taas lisää, kun niiden häkki purettiin pois. Odotan, että saamme viimeisenkin karsinan tyhjennettyä, sen jälkeen vedän painepesurilla koko tallin läpi. Meillä muuttuu kuivike turpeesta olkipellettiin. Melkein jo odotan syksyä, että saan hepat talliin. No okei, ehkä yritän nyt ensin nauttia tästä kesästä, kun kaikki on helpompaa hevosten laiduntamisen aikaan.


Ja Ypäjältäkin kuului: En päässyt opiskelemaan, mikä nyt ei ollut suuri yllätys. Ens vuonna uusiks pidemmällä treeniajalla :)


Ei kommentteja: