Harvinaisen rauhallinen viikonloppu

Aivan mahtavaa! Minulla alkoi perjantaina kahden viikon loma ja tallilla on ollut nyt tosi rentoa menoa nämä muutamat päivät. Heti perjantaina Iida siivosi karsinat, vähänkö luksusta! Iida myös ratsasti Ressulla silläaikaa, kun laitoin iltaruokia valmiiksi. Lähdimme yhdessä viemään naapurin Piippis-ponia kotiin, Ressu sai pienen iltakävelyn samalla. Heitin Iidan kotiin vielä iltatallin jälkeen ja kotiin tullessani sattui pieni äksidentti. Näin meidän kotitiellä traktorin tulevan vastaan ja jäin yhteen isoon risteykseen autollani odottamaan, että se mahtuu ohi. Tiet ovat nyt tosi kapeita ja ojat syviä. Traktori ei hidastanut vauhtia ollenkaan ja yritin peruuttaa pois alta, mutta sitten oli vain pakko pysähtyä kun huomasin, että ei hemmetit päällehän se tulee. Se sitten siitä hienosti veti kauhalla meidän uuden auton kylkeen armottoman lommon komeiden vauhtiviivojen kera. Perskule, kun harmittaa. Miksi olin just silloin, justiinsa siinä kohtaa..... Jälkeenpäin ei voi enää jossitella, onneksi tämän kyseisen kuskin puolesta asia korvataan, mutta harmittaa silti tällainen.


Lauantaiaamuna krapula ja vapina... heh no ei vais :) Suuntana agrimarketti! Haimme hevosille rehuja hirvittävän lastin. Poneille tuli ostettua monta säkkiä Peacemakeria, Vennille pellavarouhetta, Pinnille Protein-lisärehua, Vennille Ferro-rautakuuri ja sitten Biotin-kuuri Pinnille ja Vennille. Nyt on meidän ruokintalista niin sekaisin, että ärräpäitä pääsee ruokia tehdessä! Tämän lisäksi Ressu saa Cortaflex-lisäravinnetta ja muita kivennäisiä, rupee pikkuhiljaa meneen purkit ja mittalusikat sekasin. Unohtamatta tietysti Vennin iltalääkettä! Vennin verikokeiden tulokset tulivat muuten s-postiin perjantaina ja kaikki oli muuten kunnossa, mutta hemoglobiini oli vähän turhan alhainen ja siksi sille syötetään nyt tuota rautaa.

Mukaan tarttui myös kouluhuopa Ressulle, kun meillä ainoastaan yleissatulaan ostetuja huopia. Se on tosi hyvä ja täydellisesti istuva! Käymme ostaan toisen samanlaisen, mutta ruskeana.

Tämän jälkeen tallilla olikin vastassa tyttölauma valmiina maastotunnille. Menin itse Vennillä ja tytöt tulivat meidän shettispojilla ja naapurin Piippiksellä. Nauroin Vennin selässä, kun se oli niin pieni verrattuna Ressuun. Nyt olin tottunut siihen, että suuret korvat olivat metrin päässä minusta, mutta nyt ne törröttivät terhakasti aivan nenäni alla paksun ja vantteran kaulan jatkeena, hahhah mulla oli hauskaa :D Ja hauskuus ei toki loppunut siihen, laukassa Venni päätti yllättää jättimäisellä pukilla, josta lensin kaulalle. Onneksi sain nyppästyä ohjasta sen verran, että sain sen pään ylös ja kampesin laukassa takaisin satulaan ja matka jatkui. Ihanaa, kun on oma "poni", jonka kanssa voi pitää hauskaa hieman eritavalla, kuin Ressun kanssa. Kotiin päästyämme lähdimme viemään Piippistä kotiin Marinkan kanssa. Ratsastimme poneilla yhdessä Luodoille, jätimme Piippiksen tarhaan ja sieltä tulimme tuttuun tapaan kotiin, kas näin:

(c) Sara Jokinen

Ravailtiin kakspäällä kotia kohti ja Venni meni ihan innoissaan. Se on niin ihana, kun se ei ikinä "valita" mistään, se tekee aina kiltisti kaiken mitä käsketään. Sitä ei häiritse ollenkaan ylimääräinen 30 kilon taakka takapuolensa päällä :)


Sunnuntaina aloitimme äitini kanssa aamun lumitöillä. Tarhojenvälit ja tallinpiha olivat aivan lumenpeitossa. Saimme homman hoidettua aika nopeasti, aikaa meni vain 1½ tuntia, yksin kun teen niin aikaa menee yli 2 tuntia. Kenttä on vielä aivan lumenpeitossa, mutta naapuri tulee auraamaan sen lähipäivinä.

Illalla kävin Ressun kanssa maastossa, lähtiessämme oli vielä aika valoisaa, mutta hämärä tuli jo alkumatkasta. Onneksi meillä oli heijastimia ja otsalamppu. Olin varautunut myös lämpimillä vaatteilla, sillä täällä oli aivan kamala lumimyräkkä. Pelkäsin, että miten Ressu suhtautuu tuohon kovaan tuuleen, kun se on maastossa muutenkin aina vähän "varpaillaan". Kävelimme pitkän matkan iertotietä meidän "laukkasuoralle". Siinä päätin siirtyä raviin, oli jo ihan pimeää. Aloin ihmettelemään, että miksi ravi on näin pompottavaa. Katsoin alaspäin ja otsalampun valossa näin, että menimme aivan umpihangessa. Siirsin Ressun käyntiin ja aloin katselemaan ympärilleni. Tietä ei löytynyt mistään, mutta kyllä me ympäristön mukaan ihan oikealla reitillä olimme. Laukkasuoramme kulkee kahden ison pellon välissä ja kova viima oli puhaltanut lunta niin paljon, ettei tiestä ollut enää jälkeäkään. Maatoköpöttely muuttui juuri sillä hetkellä hankitreeniksi, ei muuta kuin raviin, hop ja eteenpäin!

Kotiteiden lähestyessä otimme laukkaa muutamalla tiellä ihan kunnolla. Ressu pelkäsi enää lapsia, kaikki muu tuntui olevan jo ihan tuttua ja turvallista. Tietysti värikkäät ja huutavat vaahtosammuttimen kokoiset pötkylät kannattaakin kiertää ojan kautta, nehän voi vaikka syödä tuollaisen 700 kiloisen pikkuhepan....